Tule mukaan rakentamaan lumiukkoja tiistaina 2.3. ilmastonmuutoksen torjumiseksi!
Vuosittainen lumiukkotempaus on osa Maan ystävien Polttava Kysymys -kampanjaa, jossa
päättäjiä vaaditaan konkreettisiin toimiin ilmastokatastrofin välttämiseksi. Kampanja
vaatii kansanedustajilta sitovaa ilmastolakia kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen.
Tempauspäivänä julkaistaan kansainvälisen Stockholm Environment Instituten raportti, joka
osoittaa ilmastokatastrofin välttämiseksi tarvittavien päästövähennysten olevan
mahdollisia kotimaisin toimin energiatehokkuuteen ja uusiutuviin satsaamalla. Lisätietoja
kampanjasta löytyy osoitteesta www.polttavakysymys.fi
Oulun lumiukkotempaus järjestetään Otto Karhin puistossa klo 15-17. Tempauksessa on
mukana Pohjois-Suomen Luonto-Liiton piiri, Oulun Luonnonsuojeluyhdistys, Oulun vihreät
nuoret, Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuoret sekä Oulun yliopiston ylioppilaskunnan
ympäristöjaosto. Tempauksessa rakennamme lumiukkoja, jotka osoittavat kyltein mieltään
ilmastolain ja olemassaolonsa puolesta. Tapahtumassa voit vaikuttaa omiin
kansanedustajiin kirjoittamalla heille ilmastolakia vaativan postikortin. Jaamme
ilmastoaiheista materiaalia sekä esittelemme samana päivänä julkaistua Stockholm
Environment Instituten raporttia päästövähennyskeinoista.
