Ylioppilaskunnan edustajisto kokoontui 8. huhtikuuta. Kokouksen alussa käsiteltiin Kajaanin surullista tilannetta, josta Johanna on kirjoittanut tarkemmin edellisessä kirjoituksessaan.
Edustajiston kokouksen tärkein päätöskohta oli keskipitkän aikavälin taloussuunnitelman lähetekeskustelu. Talousvaliokunta esitti edustajistolle muutamia tarkentavia kysymyksiä siitä, miten edustajisto haluaa linjata ylioppilaskunnan taloutta seuraavan viiden vuoden aikajänteellä. Ylioppilaskunnan jäseniä konkreettisimmin koskettava asia on jäsenmaksu.
Viime vuonna jäsenmaksua jouduttiin korottamaan, koska YTHS:n talous vaati lisärahoitusta: helpoiten se saadaan opiskelijoilta. Edustajistossa keskusteltiin vilkkaasti siitä, olisiko muiden maksajien (mm. kunta ja valtio) osuuden kasvattaminen oikeudenmukaisempaa, koska YTHS luo selvää säästöä kunnalle, kun veroa maksavat opiskelijat eivät (pääosin) käytä julkista terveydenhuoltoa. Tämä asia ei kuitenkaan millään tavalla kuulu edustajiston päätäntävaltaan. Ajattelin kuitenkin, että voisin puhua asiasta Oulun vihreän valtuustoryhmän jäsenille viestin saamiseksi eteenpäin – tai ainakin jonnekin päin.
Suurin osa edustajiston jäsenistä linjasi, ettei jäsenmaksua ole syytä korottaa, ellei (ylioppilaskunnasta siis riippumaton) YTHS:n osuus kasva. Toivottavasti YTHS pitää taloutensa kunnossa.
Talousvaliokunnan puheenjohtaja esitteli Opiskelijan Oulu ry:n etenemisestä. Kokouksessa esiteltiin yhdistyksen toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodella 2010. Kysymyksessä on hanke, jonka perimmäisenä tarkoituksena on pyrkiä hankkimaan alueen opiskelijoille erilaisia alennuksia ja etuuksia.
Kokouksessa käsiteltiin toisen kerran ylioppilaskunnan sääntöjen ja henkilöstöhallinnon johtosäännön muuttamisesta. Nyt edustajiston kokouskutsuja ei enää tarvitse toimittaa kirjeitse, vaan sähköinenkin kutsu riittää. Tämä tarkoittaa pientä säästöä ylioppilaskunnalle, mutta sen symbolinen merkitys on suurempi: pyritään välttämään turhaa paperia. Henkilökohtaisesti iloitsen siitä, että saan jatkossa vähemmän postia. Minulla on kotona laatikollinen kirjeitä, kokouskutsuja, vuosikertomuksia, talousarvioita ja ties mitä paperia, jota en tarvitse käsinkosketeltavassa muodossa. Laatikko on kertynyt puolilleen tämän vuoden aikana.
Janne Hakkarainen
